Surun pyyhit silmistäni pois.

pysähdyin ylä-kerrassa poikien huoneessa,katsoin kahta nukkuvaa poikaani sängyissään,hymyilin.omassa Sängyssä jäin pohtimaan,että näiden kolmen vuoksi tekisin mitä tahansa. Oikeasti,ihan mitä tahansa. Huomasin pian kuinka ajatukset alkoi viilettää ja mietin lapsuutta,mietin omaani ja mietin lapsuutta,jonka omat lapseni on tähän mennessä saanut. Samun kohdalla alkoi kurkkua kuristaa  tuttuun tapaan. Mun ja Samun isän eron myötä myös Samu jäi. Alkuun se oli ihan kamalaa,Pieni poika pakkasi innoissaan reppuaan ja odotti koska iskä hakee,se ei hakenut,rappusilta myöskään poika ei liikkunut,ohi ajava auto sai ensin riemun,sitten pettymyksen kun tajusi,että se ei oo iskä. Vielä illalla sängyssä samu jaksoi odottaa.Niin monta pettymyksen kyyneltä pyyhin pojan kasvoilta ja aina selitin,että iskä ei nyt pääse,mutta tulee pian. Aika kului ja huomasin,että valehtelen pojalleni,vain koska halusin suojella. Uskottelin,että tulee päivä kun iskä sua hakee. Samaan aikaan Samu alkoi vahvasti kiintyä Nikoon,eihän se sama asia oo,mutta pienelle pojalle on tärkeää myös se miehenroolin saaminen,sen joka ymmärtää sellaisia mitä äiti ei ymmärrä. Mä en valehtele jos sanon,että Niko on kaikkikaikessa Samulle. Mä oon oikeasti antanut kaikki parisuhteen ja sen jälkeiset asiat anteeksi,mutta en koskaan anna anteeksi Samun isälle menetettyä aikaa ,jonka itsekkäästi lapseltaan riisti. Se olisi tarvinnut isäänsä,se tarttee isäänsä. Aika tarkalleen puolenvuoden näkemättömyyden ja kyselemättä kuulumisia se ilmestyi katsomaan poikaansa. Viikon ajan,kahden tunnin ajan jokapäivä,voi kuinka onnellinen Samu olikaan,sillä oli oma isä hetken taas lähellä. samun isän tuli aika lähteä täältä ja sen jälkeen ei ole kuulunutkaan taas mitään, poika odottaa taas. En oikeasti tiedä kumpi on pahempaa luopua jo odotuksesta vai jatkuva tietämättömyys ja raastava odotus. Joona käy isällään jokatoinen viikonloppu,Samu ei enää kysellyt koska se pääsee,taas kyselee. Niko on yrittänyt tosi paljon tehdä samun kanssa kaikkea ja rakastaa sitä kuin omaa poikaansa,mutta silti pieni poika muistaa ja kaipaa isäänsä. Se ei yritä astua kenenkään varpaille,mutta voikokaan jos toinen ei anna kenkää mille astua. Samun lapsuus johtaa katkeruuteen ja katkeruutta on vaikeaa saada pois myöhemmin. Mä haluan suojella mun lapsia kaikelta pahalta,mutta tää on asia missä en vaan osaa suojella,nää pettymykset Samun on vaan kohdattava itse,vaikken sitä haluakkaan. Oon aina valmis sen kyyneleet pyyhkimään ja lohduttamaan,mutta mun tehtävä ei oo katkeroittaa tai neuvoa mitä tunteita saa ja ei saa käydä läpi. Mä en löydä edes sanoja miten paljon mä inhoan tätä tilannetta,Mä tiedän että maailmassa on naisia,jotka pelaa lapsillaan eivätkä anna lastensa tavata isää,mää en oo sellanen. En koskaan vaikeuttaisi lapsieni asemaa omilla henkilökohtaisilla ristiriidoilla. Lapsi tarvitsee turvalliset ja säännölliset vanhemmat,kukaan ei tee osa-aika ihmisillä elämässään yhtään mitään. Jokaisella on vain yksi lapsuus ja jokaisen aikuisen velvollisuus on tehdä siitä lapselleen hyvä. Hassuinta oli kun mä tunnen Samun läpikotaisin,sen isän tartti kysyä multa tosi itsestään selviä asioita,koska se ei tunne lastaan. Niko tuntee Samun paremmin kuin sen isä,Niko lohduttaa kun iskee suru,peittelee ja jokaikinen ilta sanoo kaikille pojille hyvät yöt ja kertoo kuinka rakastaa heitä. Näitä asioita Samun kuuluisi kuulla ja kokea myös oikean isänsä kanssa,eipä koe. Mä syyllistin itteäni tästäkin pitkään,mutta totuus on se että vaikka erosimme ei sen kuuluisi tähän pisteeseen johtaa. Etävanhempi voi olla todella hyvä ja rakastava,luoda sen hyvän suhteen,mutta sen on oltava säännöllistä. Samui kysyi multa kun isänsä ei enää tullut ”onko samun syy” kerroin,että ei missään nimessä mikään aikuisen tekemä ole sinun syytäsi. Sain hymyn ja vastaukseksi vielä ”joo”. Tänä aamuna Samu tuli kainaloon ja sanoi ” äiti missä mun oma Niko on” kerroin sen olevan töissä. Samu painoi päätä alemmas ja kysyi ” se tulee kyllä kotiin,tuleehan?” Ja se tulikin,se ei pettänyt lupaustaan.