Elämää erityslapsen kanssa.

Mun esikois poika on maailman ihanin,mutta pitkän tien oon senkin kanssa käynyt ja se on osaltaan aina lisännyt kuormaa. Joona oli yhdeksänkuukautta kun lähti kirjaimellisesti juoksemaan,se juoksu ei oo loppunut vieläkään. Koko pojan ihan lapsuuden kuulin kommentteja ” se on kyllä liian vilkas”,”eikö se nyt usko mitään”, ”tutkituta tuo nyt oikeesti”,joka ikinen kerta puolustin poikaani kuin tiikeriemo,Joona on vaan vähän vilkkaampi kuin muut. Mun päivät oli juoksua sen perässä,se teloi itteensä kokoajan ja jos Acutaan olisi kanta-asiakas kortteja,meillä olisi sellainen. Puhuin kyllä kokoajan Neuvolassa,että en pärjää oikein tämän vilkkauden kanssa,mua katottiin kieroon. Muistuu mieleen laivareissu parin vuoden takaa,matka meni hyvin,mutta ulospääsyn odottaminen laivasta sai pojan pasmat sekaisin. Sadat silmäparit todisti poikani raivokohtauksen. Kuulin kommentteja kuinka en osaa kasvattaa lastani. Yritin rauhoitella poikaani,pienempi poikani sylissäni. Joona riuhtaisi kengän jalastaan,viskasi sillä toista matkustajaa,otin kengän lattialta ja sopersin itkukurkussa anteeksi pyyntöä,samaan aikaan pienempi poikani heitti tuttinsa ha alkoi itkeä,olo oli kuin eläintarhan eläimellä,rinki ympärillä moitti ja kommentoi tuijotellen.Taisin eräälle hienolle rouvalle huikata takaisin,että niinkauan kun itse laittaisin huulipunaa hampaisiini jättäisin arvostelematta. Lyyhistyin lattialle etsimään nuoremman tuttia ja samalla katsoen esikoiseni raivoamista. Yhtäkkiä tunsin olkapäälläni käden ja kuulin lempeän äänen ”älä välitä,sä oot jaksanut hienosti” Nousin itkien ylös ja näin tatuoidun ns. Vankikarkurin näköisen miehen lempeän ja empaattisen katseen. Se yksi ihminen satojen joukossa pysähtyi sanomaan tsemppauksensa,taas jaksoi ja voi se lämmitti mieltä todella paljon. Aikaa kului ja vihdoin ja viimein Joonan päiväkodissa ollessa erityislapsiin suuntautunut täti kysyi ”onko Joonan vilkkautta koskaan tutkittu” Ei ollut,pyynnöistäni huolimatta. Ratas lähti pyörimään ja Joona pääsi tutkimuksiin. Mua neuvottiin kyllä paljon,tee niin ja tee näin. Helppoa? Joo o,voishan sitä luulla,mutta tulkaa näyttämään se käytännössä. Päivähoito ja hyvät rytmit auttoi meillä arkea kyllä paljon,mutta kääntöpuolena oli hoitajan lomat yms,joista Joona meni aina ihan sekaisin. Raivarit,riehuminen ja itsensä satuttaminen mm. Päänhakkaaminen seinään yms tuli taas kuvioihin vahvempana.vaikutti siihen käynnissä oleva asumuserokin,Joona oireilee paljon muutoksiata. Pääsin Joonasta puhumaan vihdoin psykologille,pääsin purkamaan omaakin oloa ja sanottua ääneen kuinka väsynyt olen. Mun psykologi oli tosi ymmärtäväinen,sanoin ääneen etten tiedä rakastanko toisinaan vai vihaanko,kamala sanoa mutta siltä tuntui. Jatkuva taistelu ja ylikierroksilla meno uuvutti myös tätä äitiä. Nykyään meillä menee ihan hyvin,reipas eskarilainen,jolla on oma ohjaaja. Oon itse oppinut lukemaan lasta tosi paljon ja osaan jo vähän ennakoida,en aina. Adhd tutkimus jätettiin diagnosoimatta,mutta katsotaan onko kouluiässä siihen tarve. Joona on hieno poika,mä en oo vaan kasvattanut sitä,se on kasvattanut mua myös tosi paljon.