Mä oon tänään pohtinut ihmisten ajatusmaailmoja.
Kauhean usein kuulee kuinka ulkopuoliset kritisoi toisten eroa tai ylipäätään toisten elämää. Miksi me tehdään niin? Eihän me eletä siinä,ei me olla he,eikä me tunneta niinkuin he tuntevat.
Jotkut ihmiset omaa vieläkin vahvasti ajatusmaailman ”ennen vanhaankin suhteissa pysyttiin”,jooo ennen oli ennen ja nyt on nyt. Väitän,että kovin moni niistä pareista ei ollut onnellinen,mutta ero olisi häpeä. Kun joku kertoo,että erosi koska ”he kasvoivat erilleen”,taas alkaa puhuminen mikseivät työstäneet suhdettaan tai muu kritisointi. Mistä helvetistä me voidaan tietää paljonko he työstivät ja silti luovuttivat.
Me ei oikeasti tiedetä toisista ihmisistä yhtään mitään,me vaan oletetaan.
Musta heitetään välillä kaveripiirissä läppää,että katotaan nyt ootko Nikon kanssa enää sillon yms. Vissii koskaan käynyt mielessä,että ei en oo elämääni ihan suunnitellut niin,että parisuhteeni päättyy. Joillekkin asioille ei vaan voi mitään,kaikkea ei saa korjattua. Voi elää ja olla onneton tai voi elää ja olla onnellinen. Enemmän kuin mitään muuta sitä toivoisi lapsilleen ehjän perheen ja kaikkea normaalia,mutta elämä ei aina mene niin. Vanhempien onni näkyy myös lapseen. Pakko ei elämässä oo kun kuolla,se miten elät on täysin oma asiasi. Jotenkin tuntuu,että on helpompaa nähdä kauas ja kritisoida kun keskittyä omaan elämään ja sen parantamiseen. Me kritisoidaan sitä mitä mitä emme ymmärrä tai mitä emme ole itse kokeneet. Jos jotain olen elämässä oppinut sen,että kentänlaidalta on ihmisten helppo huudella,mutta on eriasia pelata peliä itse ja huomata,että se ei ole välttämättä niin helppoa tai haluamasi taktiikka ei vain toimi. Toisinaan kateuskin saa ihmiset kritisoimaan toisia paljon. Kateus on muuten piirre mitä inhoan ihmississä. Kaiken voi saavuttaa,mutta se voi vaatia työtä. Josset ole valmis sitä tekemään on täysin ajanhukkaa myöskään kadehtia ketään. Kaksinaamaiset ihmiset vasta hauskoja onkin,edessäpäin ollaan niin mielinkielin,mutta takanapäin arvostellaan ja haukutaan minkä ehditään,näitä löytyy todella paljon. Miksi meille ihmisille on niin vaikeaa löytää jokaisesta jotain hyvää sensijaan,että puhuttaisiin niitä ikäviä puolia ja tekoja toisista.
En leiki mitään jumalaa,olen syyllistynyt itsekkin kritisoimaan toisia,mutta asiaa kun ajattelee syvällisemmin ei siinä ole mitään järkeä,mulla on oma polku kuljettavana ja vain minä kuljen sitä,vain minä tiedän minkälaista se on sama pätee jokaisen polulla.