Mun arjessa näkyy vahvasti myös rakkaus koiriin. Niitä onkin tässä talossa kolme kappaletta. Alma on kolme vuotias Valkoinenpaimenkoira,joka on mun ja siskoni yhteis omistuksessa. Alman tarina on oikeastaan simppeli,Sisko osti sen perheeseensä Alman ollessa luovutusikäinen. Samoihin aikoihin pähkäilin itse mikä olisi Bokserilleni parasta,se sairasti todella paljon ja kokoajan ravattiin eläinlääkärillä. Totuus tuli eteen,en voinut sen sairauksille mitään,paras ratkaisu olisi lopetus. Alma tuli mulle Boksuni lopetuksen jälkeen pitämään mua kasassa ja syyksi lenkkeillä,Emmi teki paljon töitä ja aika oli kortilla. Kiinnyin vahvasti Almaan ja sanoin,että mä pidän siitä huolta. Edelleen omistajuus on yhteinen ja Emmi osallistuu Alman hoitoon kun tarvetta on,tämä sopi molemmille. Alma on hieno koira,ei oma ykkösrotu,mutta maailman paras paimenkoira.

Taiga, seitsemänkuukautinen Americanpitbull narttu. Tuttu teetätti pennut ja jo ennen pentuja sanoin,että jos tämä hänen narttu koskaan saa pentuja,yksi minulle kiitos. Tuli aika kun pennut oli totta,käytiin Nikon kanssa kattomassa heitä ja sieltä valkkautui heti brindle värityksinen vauva meille. Oikeastaan cesarin oppeja käyttäen,Taiga valitsi minut. Aivan ihana riiviölapsi,kovapäinen ja rohkea.

Tuli päivä kun kasvattajamme ilmoitti,että yksi pentu palautuu,lupasin väliaikais kodin. Kiraksi ristitty vaalea brindle tuli meille. Kira ehti olla vain yhdenyön kunnes ilmoitettiin,että koti on löytynyt. Mieli haikeana takoen päässä lausetta ”näin tämän piti mennäkkin” luovutin Kiran uudelle omistajalleen. Pian huomasinme,että se on joutunut väärään paikkaan. Niko ilmoitti heti,että koira haetaan pois,sitten alkoi seikkailu äänekoskelle hakemaan tyttö kotiin. Tilanne oli nopeasti ohi ja koira autossa. Taas alettiin etsimään uuttakotia,samaan aikaan meidän koko perhe kiintyi tyttöön. Aika pian ilmoitimmekin kasvattajalle,että kira jää tänne.

Laumassamme on siis kolme narttua,kaikki on kuitenkin mennyt heidän välillään hyvin,pomon paikkaa aina välillä testaillaan mutta se siitä,ei suurempia rähinöitä.

Oon ihan lapsesta asti etsinyt kirjastosta kirjoista pitbulleista tietoa ja ne on aina ollut mun ykkösrotu,noh nyt niitä on kaksi ikiomaa kappaletta.

Paljon kuultiin rodunvalinnasta,onhan nää niitä tappajakoiria. Todellisuus on aika kaukana ihmisten luuloista. Uutisissa aina meuhkataan näistä,vaikka todellisuudessa rotuna ei edes ole ollut pitbull. Se on vaan julman näköinen,joten siitä saa uutiseen kivemman kuvan kuin monesta muusta.

Mä oon kasvanut koko elämäni hienojen yksilöiden kanssa. Lapsuuden kodissa oli kaksi koiraa,mun henkireiät silloin. Vanhuus vei kuitenkin voiton molemmilta liki neljäntoistavuoden iässä vuonna 2004 ja toinen luovutti 2007. Samoina vuosina tuli uudet koirat. 2004  äitille muutti pystykorva Jeri,mun kouluttama ihana karvapallo. 2007 vuonna taloon muutti Iisa sakun ja karhukoiran mixi,aivan mun koirani. Tottelee ja kunnioittaa mua tosi paljon. Paljon sen kanssa tein aikanaan töitäkin. Iisa kuitenkin jäi,mä muutin pois Orivedeltä,mutta nyt kun asun tässä lähellä oon taas alkanut sitä työstämään,edelleenkin ihan mun koirani.  

Kerroinkin ensimmäisestä omasta koirastani,joka oli rotikkamix Leevi. Leevi muutti mun luo ollessaan 6-vuotias pappa jo. Se oli mun oikeakäteni,viisas ja riehakas löllykkä,oma töpöhäntäni! Missä olin minä,sielä myös Leevi. Aivan mieletön koira.  Vanhuus kuitenkin alkoi näkyä ja sen mukana tuli sairaudet,päästin Leevin kärsimästä 2011 vuonna syntymäpäivänäni.. Se oli niin kovapaikka mulle.

Asuin välillä sellaisissa paikoissa mihin koiraa ei saanut ottaa,mutta vihdoin se oli mahdollista. Syntymäpäivälahjaksi hain Turusta Bokseri tyttöni Nanan, näin jo heti paikanpäällä,että tää on jostain mistä sen ei pitäisi olla,mutta rakastuin tyttöön niin paljon,en voinut jättää enää sinne. Nana oli mieletön ja niin kiltti,kekseliäskin.. Murtautuihan se ruokakomeroihin ja vaikka mitä. Todellinen ystävä se oli myös esikoispojalleni,jokapaikassa he kulki yhdessä. Nana oli jästipää,mutta poikaani se kuunteli,meni vaikka solmuun jos joona niin pyysi. Nana sairasteli paljon,paljon rahaa ja turhia eläinlääkäri reissuja kului. Mitään ei saatu aikaiseksi,ei edes isolla rahalla hoidettuna. Päästin tytön 2-vuotiaana kärsimästä. Se oli kovapaikka pojalleni,on edelleen.

On totta,että koiran ainoa vika on se,että elää niin vähän aikaa,siksi pitääkin osata nauttia jokapäivä koiransa seurasta. Koira rakastaa jokaikinen päivä täysillä,uskoo ja luottaa silloinkin kun muut ei sitä tee. Koira ei pyydä paljon,se pyytää vain rakkautesi,liikunnan ja ruuan. Aika vähän vaatimuksia siihen mitä se antaa sinulle.